maanantai 17. marraskuuta 2014

Sairausloma ja tutustumisia

Tuli pari pakollista lepopäivää, kun mulle iski kuumeen päälle. Mittari näytti 38,5 ja taisi olla välillä enemmänkin. Sitä kesti muutaman päivän ja se sahasi silleen ikävästi, että vasta illalla oli kunnon kuume. Kävin sairaalassakin varmuuden vuoksi mutta eipä ne sielläkään mitään osanneet, etenkin kun juuri silloin ei kuumetta ollut. Vähän nolo tilanne, kun juuri olin selittänyt, että kuume on aika korkea. No, onneksi se meni ohi, vaikka syy jäikin epäselväksi, kun ei ollut mitään muita oireita.

Täällä on talvikautena muutama sata suomalaista. Kuukauden aikana olemme tutustuneet yllättävän moneen. Olemme saaneet kutsuja ihmisten lomakoteihin ja mielenkiinnolla käyneet niitä katsomassa ja samalla kuulemassa, mikä heidät on tänne tuonut. Kaikilla on ihan omanlaisensa historiat.

Työkavereillamme on myös täällä talo. Se on rouvan itsensä suunnittelema ja aivan upea. Se oli pari vuotta sitten esittelyssä myös Koti ja asuminen-liitteessä sanomalehdessä. Talo on U:n muotoinen, kolme makuuhuonetta, yht. 165 neliötä. Lisänä on kunnon piha ja uima-allas. Taitaa meillä olla siitä kuviakin. Talotarjouksia tai myytäviä taloja on paljon mutta eipä ainakaan vielä ole ostokuume iskenyt.

Tänään meidät kutsuttiin vielä paikallisen rakentajan synttäreille. Hänen vaimonsa esitti kutsun ja me taas ei tunneta vielä koko miestä. Nyt onkin vähän ristiriitainen olo kun osallistuminen on vähän noloa mutta poisjääminenkin  voi olla loukkaavaa. Vaimo on thaikku, todella sydämellinen ja jopa taksikyyti on järjestetty.
 Niinpä saattaa olla viisainta osallistua :)

Katkeamaton kylmäketju on tuttu termi Suomessa. Olimme tänään paikallisilla markkinoilla ja kaikki kalat, lihat, jauhelihat yms. olivat suoraan myyntipöydillä ilman mitään jäähdytyksiä. Ei se näyttänyt ketään huolestuttavan, kauppa kävi vilkkaasti.
Varmaa ketjussa oli  ainakin se, ettei elintarvikkeet missään vaiheessa päässeet kylmenemään!


Hua hin suomi seuran varikolle kokoonnuttiin klo 8 ja yli 20 kaksipyöräistä lähti liikkeelle.

 Noin tunnin mittaisia matkoja tuli pari ja sitten ruokailtiin kansallispuiston ravintolassa ja hajaannuttiin kukin kohteisiinsa.




perjantai 14. marraskuuta 2014

Moporeissu

Jossakin matkaoppaassa sanottiin, että vaarallisinta mitä Thaimaassa voi tehdä, on vuokrata skootteri.
Uskon sen kyllä mutta se on myös loistava tapa liikkua itsenäisesti.
Nyt meillä on kaksi skootteria ja lähdimme mukaan paikallisen Suomi MP-seuran retkelle. Ajoimme noin 70 km päähän letkana, jossa oli kolmisenkymmentä hyvin eritasoista "motoristia".
Skootterit on täällä noin satakuutioisia ja niillä pääsee 100km tunnissa. Silti ne on sellaisia pienipyöräisiä kökkeröitä kuten Suomessakin mopokortilla ajettavat.

Nopeus oli minulle pieni yllätys, koska ekassa vuokramopossamme ei toimi mittari. Reissu ei osoittautunut vaaralliseksi muille kuin yhdelle uteliaalle kanalle. Siitä selvittiin sadalla bahtilla ja anteeksipyynnöllä.
Varovaisuus on kyllä tarpeen. Tiet ovat kolmikaistaisia, vasemmanpuoleinen liikenne, kaikki kaistat pitää ylittää, jos aikoo vaihtaa suuntaa tai tietä ja autojen nopeus on suuri. Sitten paikalliset ajat vielä omilla skoottereillaan vastaan, koska isoilla teillä on harvassa ylityspaikkojen. Meille kerrottiinkin, että tienvarrella on oikeanpuoleinen liikenne, kun se muuten on vasemmanpuoleinen...


Se Suomi-seura tuntuu olevan hyvin aktiivinen täällä ja järjestää monenlaista tapahtumaa. Meitäkin pyydettiin jo mukaan toimintaan mutta näillä näkymin emme vielä jäsenmaksua maksa.

Oltiin taas hieronnassa, se on kyllä niin hyvä ja 7 € tunnista...

tiistai 11. marraskuuta 2014

kyllä olis kirveelle töitä junamatkailun suhteen

Junanlähettäjä korjaa ilmastointia perinteisillä menetelmillä...


Näkymiä junan ikkunasta. Ikkuna toimi roskakorina paikallisille.


Turvallinen lavakyyti eli taksi.

Lentävä kalakukko eli junalla matkaan

Olipas joku laittanut monta kuvaa isästä ja lahjoista:)


Päätettiin palata junakyydillä Bangkokista Hua Hiniin. Ensimmäisessä luokassa kun on ilmastointi ja kuulemma todella mukavat oltavat. Eikä olla ennen ensimmäisessä luokassa matkustettu.

Lippujen osto tapahtui vähän kiireellä, kun junan lähtöön oli aikaa pari minuuttia. Niinpä  päädyttiin junaan, jossa ei ollut ensimmäistä luokkaa, liekö toistakaan eikä ainakaan varmasti ilmastointia. Sentään oli propellit katossa, tosin ei kaikki toimineet. Ikkunat vaan selällään ja meteli sen mukainen. Vauhtikin kiihtyi aluksi ainakin kolmenkymppiin. Ei siis ihme, että matka-aika on 4-5h, vaikka matkaa maanteitse on parisataa kilometriä.
Luotijuna on tulossa seuraavan viiden vuoden sisällä.

Mutta muuten oli mukavaa ja mielenkiintoista. Koko ajan joku kävi myymässä ruokaa ja juomaa, vessakäynnit toimi ihan perinteiseen junanvessan malliin. Poliisi kävi kysymässä hyvin kohteliaasti meidän repuista ja siirsi ne meidän kohdalle. Edessäolevalta tarkistettiin vielä passikin, näki että häntä suorastaan pelotti tai ainakin jännitti nämä nuoret poliisimiehet, pyssyt ja kaikki.

Hieno kokemus mutta todennäköisesti ensi kerralla kokeillaan jotain muuta. Lipun hinta ei päätä huimannut, yhteensä kahdelta  7,5€. Sama matka on kahdesti ajettu taksillakin, sen hinta on noin 50€.

Hua Hinistä asunnolle otettiin vielä  taksi. Oli jo melkein yö ja jääkaappi tyhjä joten päätettiin käydä matkalla kaupassa. Taksi venaili pihalla ja vahti meidän reppuja. Kauppareissu kesti puolisen tuntia. Matkasta kuski veloitti 6 € ja yhden euron odottamisesta ja kauppatavaroiden roudaamisesta.
Piti antaa kaverille jo vähän tippiä!

 Rautatieasemat bangkok tavan ihmisille ja hua hin kuninkaallinen odotustila.