torstai 4. joulukuuta 2014

Pikavisiitti Bangkokiin

Moni on sanonut, että Bangkok on aivan turha ja kallis paikka. Me päätettiin tehdä parin päivän visiitti tänne ja hauskaa on ollut.
Kaikilla mahdollisilla kulkuneuvoilla on liikuttu ja tuk tuk on ehdoton ykkönen. Ekana iltana erehdyttiin maksamaan puolen tunnin kyydistä viisi euroa mutta seuraavana päivänä jo ymmärrettiin tinkiä tuk tuk käyttöön puoleksi päiväksi vajaalla kahdella eurolla. Tosin siihen hintaan piti käydä kahdessa liikkeessä mutta mitään ei toki tarvinnut ostaa.

Aamulla törmättiin siviilipukuisten poliisiin ja hän neuvoi meille hyvät vierailukohteet ja vielä nappasi tukin ja kertoi oikean hinnan. Poliisi näytti kuskille lätkänsä ja sanoi hinnan, mitä se saa maksaa. Niinpä osattiin seuraavasta kyydistä neuvotella asiallinen hinta itsekin.

Tuk tuk kyyti on kyllä melkoista leikkiä hengellä. Meillä oli oikein mukava nuori mies kuskina ja aina kun oltiin ruuhkassa vastaantulijan kaistalla poikittain muisti hän naputtaa tarraa, jossa luki Safety first, ja nauroi päälle. Silti oli ihan turvallinen olo mutta itse ei tehnyt mieli ajamaan.

Räätälinliikkeestä ei ostettu mitään mutta jalokivi/sormusliike olikin sitten vähän eri juttu ja kuski kuittasi siitä käynnistä hyvät bonukset itselleen.

Kanavataksi ja jokilaiva olivat myös mielenkiintoisia tuttavuuksia ja niillä oli helppo ja mukava liikkua. Joka paikassa yritettiin kyllä huijata kalliimpaan, yksityiseen vaihtoehtoon vaikka nämä yleiset toimi hyvin ja ovat tosi edullisia. Toki paikallisten yrittäjienkin pitää  elää.

Kuninkaan syntymäpäivä on huomenna ja sitä on juhlittu kohta viikko. Joka puolella on esityksiä ja kaikki paikat on koristeltu ja kuvia kuninkaasta on ympäriinsä. Kuningas itse on sairaalassa, kunnosta ei ole oikein tietoa. Vuosia tulee täyteen vissiin 87.









1 kommentti: