perjantai 7. marraskuuta 2014

Tiomanin saarelta kohti Kuala Lumpuria

Aika meni saarella nopeasti vaikkei varsin mitään tehtykään. Suomalaisten kanssa käytiin pari kertaa syömässä mutta muuten ei juuri tapailtu. Saksalaisten kanssa juteltiin päivittäin ja he läksivät telttailemaan viidakkoon. Aikoivat ampua siellä ruokansa, jos mahdollista. Gekot viihtyivät hyvin asunnossamme ja pieniksi eläimiksi pitivät kovaa meteliä.
Juaracissa ei saanut olutta kuin yhdessä paikassa ja niinpä join koko heidän varaston on tyhjäksi eli ehkä viisi purkkia. Muuta alkoholia siellä ei saanutkaan. Ei tuo juuri haitannut.
Yhtenä iltana joku pariskunta veteli hasista kaikessa rauhassaan mutta en viitsinyt kysyä savuja.

Tiomanin saarihan siis sijaitsee Malesian itärannikolla, ymmärtääkseni Etelä-Kiinan merellä. Mersingiin kaupungista saarelle kestää noin kaksi tuntia lautalla, joka menee aika lujaa. Aika avomerellä siis oltiin.

Siirryimme taas saaren toiselle puolelle ja ajoimme keskiviikkona 5.11. veneellä Mersingiin yöksi. Tiomanissa saa tehdä tax free-ostoksia ja niinpä mukaan lähti pullo konjakkia.
Mersingistä hyppäsimme bussiin joka toi meidät viidessä tunnissa Kuala Lumpuriin. Tai ainakin melkein, bussi pysähtyi jonnekin lähelle KL:ia ja sieltä piti vielä löytää juna/monorailkyyti keskustaan.
Parilla vaihdolla löysimme hotellille, joka olikin saaren karun ja eläinrikkaiden kokemusten jälkeen hyvin erilainen kokemus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti